Valtion laajakaistahankkeelle lisäaikaa - ja myös Pohjois-Savon viestintähankkeelle

Viestintävirasto kertoo tiedotteessaan 18.12.2015, että Euroopan komission päätöksellä valtion tuen myöntöaikaa laajakaistahankkeille on jatkettu vuoden 2019 loppuun saakka.

Sähköisin välinein marjatilan johtamista ja virtuaalihoidon kehittämistä eteenpäin

Kaista Savoon -hankkeen tehtävänä on pilottikokeilun avulla olla mukana teknisessä tuotekehityksessä sähköisten työkalujen käyttööottamiseksi eri toimialoilla, yrityksissä ja kunnissa.

Kaista Savoon -pilotit esittelyssä valtakunnallisessa kuitujunassa

Paikallisia puhelinoperaattoreita hallinnoiva Finnet-liitto järjestää 16.9. junaseminaarin kutsuvierailleen ja medialle Helsingistä Kajaaniin. Junamatkan aikana keskustellaan niin tietoliikenneyhteyksien rakentamisesta, digitaalisten palveluiden kustannussäästöistä kuin tulevaisuuden palveluista.

Julkaise syötteitä



Hankkeen rahoituksen vuosille 2011-2014 myönsi Pohjois-Savon ELY-keskus maaseuturahastosta.
Vuonna 2015 hanketta rahoittaa Pohjois-Savon liitto.